Heh, tajusin miksi ihmiset liittävät postauksiinsa niin innokkaasti kuvia. Nehän näkyvät kivasti tuossa Vuodatuksen etusivulla. Tottavie, pakkohan tässä on itsekin yksi laittaa.

 

Sieltä se kurkistaa! Lehtokotilon kuva Wikipediasta. Kaunis nimi kyllä latinaksi. Arianta arbustorum. Juu, tiedän että hänestä on joillekin riesaa, mutta on se kuori vaan hieno. Ja nuo silmät myös. 

 

Tänään oli iso päivä. Ja tämä iso päivä meni hyvin. Kohtasin hyvin merkittäviä ihmisiä ja tein asioita, jotka tulevat selkiyttämään elämääni enemmän tai vähemmän. Huomenna aamulla pitää varmaan vihdoin ryömiä tuonne labraan antamaan vähän verinäytteitä. Toivottavasti kaikki on yhtä hyvin kuin miltä nyt tuntuu. Olo on tosiaan omenainen, mutta paras silti tietyissä asioissa luottaa kunnon tutkimuksiin enemmän kuin omaan oloon. 

 

Kuntosalillakin tuli taas käytyä. Oli ihan valehtelematta ihanaa, vaikka tulikin niin hirmuinen nälkä että sorruin roskaruokaan. 

 

Ja nyt kuulostan niin hemmetin kukkahattu-pinkitsilmälasit-poneja-ja-sateenkaaria-tädiltä että oksat pois ja oksu lentää. 

 

Mitä siis kertoisin vastapainoksi? Hmm. Käytin siellä kuntosalilla ikivanhoja h&m:n collegehousujani ja vanhan näköistä t-paitaa, jonka löysin vuosi sitten jostain. Ihan protestiksi, koska kaikilla muilla näyttää olevan siellä oikein vimpan päälle laitetut Better Bodiesit yllä. Tai edes ne semmoiset jumppatrikoot, joissa menee strategisesti piirretty neonvärinen viiva pyllyn yli niin, että katse varmasti kiinnittyy siihen. Siinä on kyllä yksi ilmiö, jota en oikein jaksa ymmärtää. Pukeudutaan tommosiin vaatteisiin jotka korostavat muotoja, mennään laitteisiin joiden käyttäminen näyttää kivalta, ja sitten ynistään julkisesti kun joko ihmiset tuijottavat liikaa tai sitten sitä, kun kukaan ei tulekaan juttelemaan. Pnääh. Onneksi itse ei ole tarvinnut miettiä tuota puolta treenaamisessa, kun on ollut paljon tärkeämpää pohdittavaa. Fyssarini ja PT:ni laatimat liikkeet, joilla pidän itseni kivuttomassa kuosissa, näyttävät muutenkin ihan hoopoilta noin huomionhakumielessä. Siinä ei kyllä paljoa tarvinnut miettiä, kun toisessa vaakakupissa oli säännöllinen hoopoilu kuntosalilla mutta mahdollisuus kivuttomaan kävelyyn ja muutenkin parempaan yleiskuntoon, ja toisessa särkylääkkeiden popsinta, mahdollinen kepin käyttö ja askeleiden laskenta ruokakaupassakin. Hemmetti kun hetken aikaa paikallinen citymarkettikin tuntui ihan äärettömän suurelta. 

 

Sitäpaitsi oman kullan huomio liikuttaa enemmän kuin jonkun random jampan, jonka katse löytää pakarani koska siinä kohtaa on kankaassa kirkas vaakaviiva. Ja oma kulta huomaa minut kyllä vaikka reenaisin missä ryysyissä. 

 

Äh, lällyilyksi menee taas.

 

Minulla nyt vaan oli hyvä päivä. Ja miksi ihmeessä minua alkaa hävettää, kun puhun siitä? Mitä, eihän siinä ole järkeä. Jösses. No niin, koitetaas uudelleen. MINULLA OLI HYVÄ PÄIVÄ ja se on ihan hyvä asia! Ansaitsen tämmöisiä päiviä sen jälkeen, mitä elämäni on ollut viimeiset kaksi ja puoli vuotta. Niih. 

 

Ja sen kunniaksi tein äsken itselleni kiivi-mustikka-banaanirahkaa. Kiivi ja banaani oli luomua, mustikka kotimaista ja maitorahkan seassa kermavaahtoa. Ei tarvinnut lisätä sokeria, kun banaani on niin makeaa. Söin koko rahkan jo poiskin. Omnom.