Pistetääs tähän ensin komea kuva. 

 JesusRidesWeb.jpg

 (lähde)

Noin. Siinä on hyvin blondi Jeesus ja yksisarvinen. Mitä ajatuksia se herättää?

Onko se herjaava kuva? Jos on niin mitä kohtaan?

Olen miettinyt ihan hirmuisesti näitä asioita. Vihdoin. Vuosia ja taas vuosia meni niin, että en uskaltanut. Liikaa jossittelua ja liikaa epäröintiä ja ihan suoranaista pelkoa. Pelkoa, että muutun juuri sellaiseksi ihmiseksi, jota olen itse katsonut ihmetellen.

No, ihan hyvä olla olematta mustavalkoinen, sitä mieltä olen edelleenkin.

Tämä ei ole vihavuodatus. Teen heti yhden asian ihan selväksi: Olen aivan varma, että aistimme eivät riitä havaitsemaan kaikkea, ja tiedän että mittalaitteemme ovat myös aika puutteelliset. Ja olen aivan varma siitäkin, että havaittavaa tosiaan olisi jos voitaisiin niin tehdä. Eli se toinen taso, henkimaailma, mikä nyt onkaan, on aivan varmasti olemassa, yhtä varmasti kuin aurinko nousee taas huomenna aamulla. Jotkut meistä saavat siitä tasosta pieniä väläyksiä ja jotkut sitten luulevat saavansa, ja jotkut tietävät etteivät saa mutta tietävät myös, ettei kukaan muu tiedä sitä, joten näytellä saa mitä vain. 

Mistä päästäänkin villakoiran ytimeen. Ihmisiin.

Olen lukenut viime aikoina useita kirjoja uskonnollisten yhteisöjen kieroutuneisuudesta (Leevi K. Laitisen tarina kartanolaisten lapsisaarnaajana, kaksi eri kirjaa Markku Koivistosta, Hannu Lauermaa olen myös lukenut, sekä lestadiolaisuudesta kertovan kirjan, tärkeimmät mainitakseni) sekä blogeja ja niiden kommentteja aiheesta.

Ongelmaksi todella tulevat ennen kaikkea ihmiset. 

Ihmiset, jotka sanovat toisilleen, että ei saa ajatella. Ei saa käyttää järkeä. Ei saa kyseenalaistaa. Että joku toinen ihminen tietää aivan tarkalleen totuuden ja häntä on seurattava, mutta itse ei olla yhtään mitään, ei yhtään mitään.  

Ja sitten on se synti.

En ole käsittänyt sitä logiikkaa, että ryhmä, joka sanoo että raamattua luetaan mahdollisimman kirjaimellisesti ja piste, soveltaa silti sitä tämän päivän asioihin ihan mielensä mukaan ja kirjoittaa omia syntilistoja. Toisaalta en kyllä käsitä sitäkään, miksi ihmisten kirjoittama teksti pitäisi lukea täydellisen kirjaimellisesti. Niinkö ovat kirjoittajat alkuaikoina ajatelleet että heidän tekstinsä kuuluu lukea?

Mutta pointtini tosiaan se, että joko sanottaisiin ääneen että tätä sitten sovelletaan, tai sitten että ei sovelleta vaan kirjaimellinen tulkinta. Ei loikkimisia tavasta toiseen sen mukaan, millä saa enemmän vaikutusta ihmisiin.

Enkä ole käsittänyt sitä, että muka jokainen ihminen on surkea ja syntinen.

Ei minulla ole ikinä ollut syntisyyden taakkaa. Paha omatunto on ollut ihan luonnostaan mahdollisista mokista kanssaihmisiä kohtaan riippumatta vakaumuksestani tai sen puutteesta. 

Olen siis pyörinyt mm. helluntaiseurakunnassa aikoinani ja kovasti tekemällä tehnyt uskonratkaisuja ja aistinut Jumalan läheisyyttä, ja silti samalla miettinyt, että mistähän nyt sitten vapauduin. Ennen sitäkään en kiroillut, juonut, polttanut, kuunnellut järin pelottavaa musiikkia, tai harrastanut irtosuhteita, saatikka tuntenut kummoistakaan vetoa mihinkään noista. 

No, siellähän sitten hoettiin myös moneen kertaan, että elämä ilman seurakunnan yhteyttä ja siellä tapahtuvia asioita on kamalaa ja paha vie syövereihinsä.

Mutta mitä kummaa. En ole käynyt aikoihin seurakunnassa, mutta en edelleenkään lähes yhtään kiroile, juo, kuuntele pelottavaa musiikkia (mitä nyt murhaballadeja aika paljon) tai harrasta irtosuhteita, en edes polta. Ei ole tatuointeja, lävistyksiä, edes korvakoruja. 

Se Jumala, joista kristillisissä herätysliikkeissä puhutaan, ei kuulosta pyyteettömältä. Pitäähän sille olla tietynlainen.

Jeesus rakastaa sinua mutta älä elä maailmassa, anna itsesi vapautua maailman synneistä ja taakoista. Anna hengen tehdä työtä sinussa niin mennyt jää taakse. Jätä kaikki ja seuraa minua, niin olen kanssasi.

Tule sinä sotilaaksi minun sotaani.

Ihmisethän tuota toki sanovat ja väittävät sanovansa sen Pyhässä Hengessä. Ei Jumala ole puhunut minun päässäni.

Ihmisten kirjoittama raamattu myös sanoo noin.

Enkä tiedä, onko se vain yhteisö ja ihminen, joka sinne sotaan pyytää, vai onko se Jumala.


Toisaalta en tiedä, miksi olisikaan olemassa joku iso ja mahtava henkiolento, joka rakastaisi immeisiä yksilöinä täysin pyyteettömästi ja niin että tuntuu. Mieluummin uskon "inhimillisiin" persoonallisuuden puutteisiin ja muihin ongelmiin niin tällä kuin tuolla puolen. Persoonallisuuden puutteisiin luetaan omistushalu ja tahto pompotella toisia.


Jumalia en suostu enää palvomaan. Tiedostan että siellä he ovat, mutta en tiedä keitä he ovat. En halua antautua heille, en halua mukaan heidän sotiinsa. Jos maapallolla on vapaa tahto kuten moni väittää, minua ei sitten pakoteta siihen.

Enkä kyllä toisaalta sitten pyydä heiltäkään mitään. Itse me elämämme luomme ja uskon mielen voimien keskittämiseen kohti niitä asioita, mitä elämältä haluaa. Olen valmis jopa uskomaan, että huikeat yhteensattumat ja erittäin hyvä tuuri ovat ilmentymiä sille, että saamme sen, mitä odotamme. Mutta en usko, että siinä on pakko olla välikäsiä.